Lintujen tarkkailu hieno ja monipuolinen harrastus! Siihen liittyy monia alakulttuureja kuten muutontarkkailu, rengastus, luonnonsuojelu, bongaus, järjestötoiminta, valokuvaus, taide, ulkona liikkuminen ja uusien elämysten saaminen. Parhaiten lintuharrastusta oppii retkeilemällä kokeneempien harrastajien seurassa. KSLY tukee lintuharrastukseen osallistumista ja järjestämme monipuolista lintuharrastustoimintaa jäsenistöllemme.
Kokoukset ja tilaisuudet
Kokouksissa ja tilaisuuksissa voi ennen kaikkea tutustua muihin alan harrastajiin sekä tavata yhdistysaktiiveja. Kevät- ja syyskokouksen ohjelmassa on sääntömääräisten asioiden käsittelyn ohella yleensä kansallisen tason esitelmä. Kokouksissa on yleensä mahdollisuus ostaa vanhoja lehtiä, jäsenmerkkejä, kirjoja, havaintovihkoja sekä muuta yhdistysmateriaalia. Kokoukset on tavattu järjestää Jyväskylässä yliopiston Luontomuseon kokoustiloissa tai kaupunginkirjastossa. Erillisten teemailtojen aiheet vaihtelevat ajankohtaisista lintuilmiöistä retkikertomuksiin sekä kuvaesityksiin ja käsittelevät lintuharrastusta kansalaistieteenä. Lisäksi järjestämme muita vapaamuotoisia kokoontumisia, kuten pikkujoulut loppuvuodesta, jossa mitellään määrityskisa, ja pientä yhteistoimintaa esimerkiksi talkoiden muodossa.
Retket ja koulutus
KSLY tarjoaa jäsenilleen retkiä niin lähiseudun kuin Suomen parhaille lintupaikoille, joskus kauemmaskin. Paikallisretkillä tutustutaan oman toimialueen lintupaikkoihin, elinympäristöihin, linnustoon sekä tietysti kanssaharrastajiin. Suosituimpia lähiretkiä ovat kevään lintutornipäivystykset sekä syysmuuton yhteistarkkailu Säynätsalossa. Suosituimpia kaukoretkikohteita näillä bussilla tehtävillä viikonloppuretkillä ovat olleet Perämeren seutu, Hanko, itäinen Suomenlahti, Turun saaristo ja Ahvenanmaa. Ulkomaanretkiä on tehty Ruotsiin, Puolaan ja Viroon. Retket tehdään omakustannusperiaatteella, joten ne ovat edullisia. Jäsenretkistä tiedotetaan BirdLife -lehden yhdistyspalstalla ja tapahtumakalenterissa. KSLY:llä on useita retkioppaita, BirdLife Suomen retkikummeja, jotka toimivat oppaina aloitteleville lintuharrastajille suunnatuilla retkillä ja tapahtumissa. KSLY:llä on kiikari ja kaukoputki, joita jäsenet voivat lainata. Yhteisöt ja yritykset voivat tilata yhdistykseltä opastettuja linturetkiä. Järjestämme myös lintuharrastuskursseja, joissa pääsee syventymään myös lajinmääritykseen. Paikallisiin retkioppaisiin tai muihin yhdistysaktiiveihin voit aina ottaa yhteyttä, jos haluat kysyä lisää oman alueen linnuista tai lintuharrastuksesta.
Kisat eli skabat
KSLY järjestää myös pienimuotoista kilpailutoimintaa havaintoaktiivisuuden piristämiseksi. Näitä ovat niin pitkäkestoisemmat skabat kuin lyhytkestoisemmat sprintit, niin sanotut linturallit. Molemmissa koetetaan määräajassa havaita kilpailualueella mahdollisimman monta lintulajia. Jokaisesta lajista joukkue saa yhden pinnan, ja eniten pinnoja kerännyt voittaa. Rallit ovat hauskoja ja jännittäviä, mutta samalla ne tuottavat arvokkaita havaintoja. Kaikille harrastajille avoimet rallit ovat saaneet Keski-Suomessa suuren suosion. Perinteisesti vuoden ajalle osuu useampi koitos. Vuoden pimeimpään aikaan otellaan koko toimialueen kattava armoton kahdeksantuntinen Talviralli. Toukokuun alussa lintutornit kisaavat aamupäivän aikana havaittavasta lajimäärästä. Samalla osallistutaan myös valtakunnalliseen BirdLife Suomen järjestämään Tornien taistoon. Kesällä on vuorossa tavallisesti ollut Kuntaralli, jossa kerätään lajeja jossakin ennalta julkistamattomassa kunnassa 18 tunnin ajan. Nykyään kuntaralli on ottanut uusia tuulia erilaisten kesäskabojen muodossa.
Tarkastele skaba- ja pinnalistoja täältä.