Pöllölista 2018

Pöllöreviiritilanne 2.4.2018

Kevät on jatkunut poikkeuksellisen lumisena, mikä on epäilemättä viivästyttänyt pöllökevään käyntiin ryöpsähtämistä. Maalis-huhtikuun vaihteessa hemmoteltiin yöretkeilijää todella hienoilla tyynillä öillä, jolloin reviirejä kertyi listoille jo kohtalaiseen tahtiin. Mutta hyvin paljon on hiljaisiakin maastoja löydetty. Kaiken kaikkiaan reviirimäärä on kuitenkin yli kaksinkertaistunut maaliskuun puolivälin tilanteesta. Viime aikoina on löydetty kaksi lapinpöllöreviirien tihentymää, joista varsinkin eteläisemmässä on havaittu myös muita pöllöjä aktiivisena ja kohtalaisen runsaasti – ja vieläpä niin, että uusia reviirejä löytyy samoilta alueilta yö toisensa jälkeen. Jos ja kun oletetaan, että ääntelevien lapinpöllöjen kansoittamat alueet ovat pöllöseutuina niitä parhaita, ja reviiritilanteen kehitys on ollut vielä viime päivinä mainitun kaltainen, pöllöjen huutelusesongin voi arvella olevan edelleenkin edessäpäin. Tämä on kohtalaisen hyvänä myyrävuonna huhtikuun alussa sanotuksi todella poikkeuksellista, mutta mikäpä ei tällaisena keväänä olisi, kun lumimäärä on ainakin viimeiseen 40 vuoteen ajankohtaan nähden toiseksi mahtavin.

Lapinpöllöjä on havaittu alkuvuodesta varsin runsaasti, maaliskuun alkupuolella enimmäkseen tosin sellaisella alueella, jolla ei nähtävästi ravintoa pilvin pimein ole. Nämä linnut käynevät tänä keväänä vain selviytymistaistelua, mutta huhtikuun alkuvaiheen reviireistä sentään jo valtaosa koskee huutelevia lintua. Kolmella reviirillä on kuultu myös naaraita. Hiiripöllön kohdalla reviireiksi tulkituilla havaintopaikoilla on viidessä tapauksessa kuultu myös ääntelyä. Lisäksi on tulkittu reviireiksi pitkäaikaisia näköhavaintopaikkoja, joista tuntuu havaintoja kertyvän aina vaan. Lopputalven näköhavaintopaikoilla ja niiden lähimaastossa olevilla hakkuuaukoilla kannattaisi kokeilla hämäräaikaan ajoittuvaa kuuntelua sopivien kelien yllättäessä. Sekä lapin- että hiiripöllön kohdalla havaintoja on tehty kevään mittaan varsin hyvin muihin keväisiin verrattuna.

Yli 300 reviiristä huolimatta on selvä, että heikkojakin alueita tänä keväänä löytyy. Aiemmin ennakoidulla tavalla itäiset alueet (Joutsa, Luhanka, Toivakka, Jyväskylän itäosa, Hankasalmi, Konnevesi) ovat tänä keväänä rauhallista maastoa. Samoin Laukaa lienee liitettävissä tähän porukkaan, sillä helmipöllöjen osuus kuulluista pöllöistä on ollut mitätön. Lännempänä Korpilahden tasalta pohjoiseen aina Pihtiputaalle saakka tilanne vaikuttaa hyvältä tai jopa erittäin hyvältä. Suurin kysymysmerkki on Jämsän seutu, jossa on oleillut pitkin talvea liuta hiiripöllöjä, mutta muut pöllöt ovat olleet täysin hakusassa. Tämä voisi kieliä myyräkantojen romahtamisesta, minkä pitäisi ilmetä myös hiiripöllöjen katoamisena (no eipä ole havaintoja aivan viime ajoilta ilmoitettu). Kuhmoisten myyräsykli noudattaa usein Jämsän vastaavaa, joten eteläpäässä myyrätilanne saattaa olla juuri nyt kehno. Alueen retkeilypanoksesta ei ole tarkkaa käsitystä, mutta kartan tyhjyys voi siis olla todellistakin. Reviiritilanne kunnittain on tällä hetkellä seuraava:

KuntaHelmipöllöHiiripöllöHuuhkajaLapinpöllöLehtopöllöSarvipöllöVarpuspöllöViirupöllöKaikki yhteensä
HAN2114
JKL20341521651
JOU112
JÄM321111312
KON21126
KUH213
LAU21111217
LUH224
MUU72112215
PET111213927
PIH1326311136
SAA18431035
TOI213
UUR347
VII151149636
ÄÄN181512101249
Kaikki yhteensä1161227121023593307

Reviirimäärät lajeittain sekä vertailukohtana takavuosien reviirimääriä vastaavilta ajankohdiltaan taulukossa. Näistä vuosista ainoastaan 2013 ja 2016 olivat laajalti heikkoja vuosia, loput taas nousu- tai huippuvuosia. Lapinpöllö- ja hiiripöllöreviirien tilanne on ajankohtaan nähden todella hyvä, myöskään huuhkajan ja varpuspöllön osalta ei olla hyviä vuosia sanottavasti jäljessä, vaikka kevät on kitkutellen edennytkin:

Laji/vuosi20182017201620152013200920082006
helmipöllö1162317717023768308398
viirupöllö9318211313413465173190
varpuspöllö3537325816495330
huuhkaja2736232915673648
lapinpöllö12278921554
hiiripöllö1292041511
lehtopöllö102621155573035
sarvipöllö28111921451823

Kartat reviirien sijainnista eri ajankohdilta. Perinteiseen tapaan kartasta puuttuvat huuhkaja- ja lapinpöllöpisteet.