-
Tornikisa 2018
Vuosittaisen tornien taiston tulokset BirdLife Suomen tulospalvelusta. 61. Joutsa, Keskisenlampi 84 KSLY Pinnankiristäjät Kimmo Olkio, Pessi Lyyra, Jouko Olkio, Tommi Parikka, Pekka Sundell heinätavi ja haarahaukka 102. Jämsä, Alhojärvi 75 KSLY Alhojärvi Jirka Lahtinen, Pekka Kyllönen, Leo Lindroos, Rauno Pitkäniemi, Keijo Vesanen räyskä ja pikkulepinkäinen 119. Jyväskylä, Hämeenlahti 72 KSLY Hännättömät Pissijät Tero Toivanen, Matti…
-
Pöllölista 2018
Pöllöreviiritilanne 2.4.2018 Kevät on jatkunut poikkeuksellisen lumisena, mikä on epäilemättä viivästyttänyt pöllökevään käyntiin ryöpsähtämistä. Maalis-huhtikuun vaihteessa hemmoteltiin yöretkeilijää todella hienoilla tyynillä öillä, jolloin reviirejä kertyi listoille jo kohtalaiseen tahtiin. Mutta hyvin paljon on hiljaisiakin maastoja löydetty. Kaiken kaikkiaan reviirimäärä on kuitenkin yli kaksinkertaistunut maaliskuun puolivälin tilanteesta. Viime aikoina on löydetty kaksi lapinpöllöreviirien tihentymää, joista varsinkin…